Sivusto on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä

Aina valppaana

Pedoilta pakoon pääseminen vaatii hevoselta nopeaa toimintaa ja hyvää huomiokykyä. Siksi hevoset ovat valppaita äkillisten muutosten varalta.

Kun hevonen havaitsee jotain outoa tai siitä tuntuu hankalalta, se valmistautuu pakoon. Pää nousee yleensä ylös ja selkä menee notkolle. Häntä saattaa huiskia, ja hevonen saattaa aukoa suutaan, kiristellä hampaitaan, heilutella päätään tai liikahdella levottomasti.

Kuvan hevonen on levollinen, sillä sille on rauhassa opetettu mitä tehdä. Ratsastaja on harjoitellut hevosen kannalta miellyttävällä tavalla toimimista. Hän istuu rennosti ja seuraa käsillään hevosen pään liikkeitä. Molemminpuolinen luottamus tekee liikkumisesta mukavaa sekä hevoselle että ihmiselle.

TIESITKÖ? Hevonen kertoo eleillään, että kaikki ei ole hyvin. Silloin kannattaa miettiä, mikä hevosen olon tekee kurjaksi. Jos tilannetta ei korjata, hevonen saattaa rynnätä pakoon. Se voi myös puolustautua puremalla, potkimalla, nousemalla takajaloilleen tai pomppimalla eli pukittelemalla.